Minusta

Valmistun keväällä doulaksi (Doulannuput -koulutus) ja olen kahden lapsen äiti. Peruskoulutukseltani olen psykologi. Urani aikana olen suuntautunut yhä enemmän kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Olen opiskellut muun muassa tanssi-liiketerapiaa ja terveystieteitä. Perheiden kanssa työskentely on ollut työni ydintä pitkään, ja olen nähnyt kuinka suuri merkitys synnytyskokemuksella voi olla äidin ja koko perheen hyvinvoinnille, perhesuhteille, parisuhteelle ja seksuaalisuudelle. Haluan olla tukenasi elämän erityisissä hetkissä odotusaikana, synnytykseen valmistautumisessa ja vauvan syntymän jälkeen. Autan sinua valmistautumaan synnytykseen ja vauvan syntymään sinun toivomallasi tavalla.
Doulana en toimi terveydenhuollon ammattilaisena ja en esimerkiksi kirjaa tapaamisia. Doulana olen läsnä juuri sinun tarpeillesi tukihenkilön roolissa.
Olen mieleläni mukana sairaalasynnytysten lisäksi kätilöavusteisissa kotisynnytyksissä. Voit pyytää minut myös hetidoulaukseen ja voin auttaa valmistautumaan synnytykseen raskausaikana ilman, että tulen mukaan synnytykseen. Syntymän jälkeen olen mielelläni perheen tukena synnytyksen läpikäymisessä ja uuteen arkeen asettumisessa. Aiemmat vaikeat synnytyskokemukset, keskenmenot ja synnytyspelot ovat myös aiheita, joita voimme käsitellä yhdessä.
Olen taitava rauhoittamaan, kannustamaan ja tukemaan sinua löytämään omat voimavarasi. Lähestyn synnytystä tiedon ja tieteen näkökulmasta ja haluan lisätä luottamustasi siihen, että keho osaa synnyttää. Jos koet, että olisin sinulle sopiva kanssakulkija, ota minuun yhteyttä!